Sainpas tämän vihdoinkin valmiiksi. Kauan siinä menikin. En millään meinannut keksi mitään hyvää lopetusta. En ole kovin tyytyväinen tähänkään.

Aloitin jo toisen tarinan,  joka löytyy linkeistä nimellä Kartanon Salaisuus. Nyt vikaan osaan ->

Edessäni oli näky jota en meinannut uskoa todeksi. Uskoin vasta kun kosketin hahmon pehmeitä kasvoja. Tämä liike sai miehen heräämään. "Oona! Tiesin tai no.. toivoin että tulisit", mies sanoi minut huomattuaan. Ennen kuin hän ehti jatkaa kysiyn: "Eric, mitä sinä täällä? Sinunhan pitäisi olla Alpeilla perheesi kanssa..." Aivoissani alkoi raksuttaa. "Olitko sinä se? Oletko sinä tämän takana? Miksi?" "Oona... Kyllä se olin minä. Luulin, että sinä arvasit sen.. Miksikö tein sen? Halusin jakaa tämän sinun kanssasi" Eric tiesi mitä kautta menin kotiin, hän vainosi minua kotini nurkilla. Eric, ei naapurin mies. Mitäköhän hän minusta ajattelee?

"Entä jos en halua olla niinkuin sinä?", kysyin. "Mitä sinä tarkoitat? Sinulla ei ole vaihtoehtoja. Ellet halua tappaa minua. Seivästää sydäntäni vaarnalla. Sinulla on aikaa kelloni mukaan vain 30 sekuntia. 29 28 27.." Mitä teen? (25) Aika kuluu koko ajan. (22) En halua tappaa Ericiä, enkä halua olla vampyyri. (18) Ainoa mahdollisuuteni on.. tappaa itseni. (16) Ei, en pystyisi tehdä sitäkään. Eric oli oikeassa olen liian heikko. (12) Nytkin hän hymyilee pirullisesti laskiessaan elinaikaani. (10) Nyt tiedän. Tiedän mitä teen. (8) Toivon vain, että valitsin oikein. Astuin askeleen lähemmän Ericiä. (5) Suutelin Ericiä viimeistä kertaa, viimeistä kertaa ihmisenä. Ericin pirullinen ilme muutui hämmästyneeksi. Ei tainnut arvata minun tekevän noin.

Tiesin aikani loppuneen. Ruumini kouristeli. En saanut henkeä.. Sitten se oli ohi. Oloni oli.. kylmä ja eloton. Olin elävä kuollut. Kohotin katseeni maasta. Eric seisoi edessäni naamallaan se sama pirullinen ilme, johon olin aikaisemmin langennut. "Tiesin, ettet voinut elää ilman minua", hän sanoi. Ennen kuin ehdin vastata, oven suulta kuului ääniä. "Oona ei tainnut tullakkaan. Saamme pitää hauskaa ihan nelistään. Olisi ollut kivaa saada Oonakin mukaan vampyyrijahtiin. Mut kaikkea ei voi saada." Se oli Anu äänestä en voinut erehtyä. Vampyyrijahti? Se tarkoittaa.. "Meidän täytyy paeta", kuiskasin Ericille. Ericin ilme oli nyt totinen. "Tule tänne, täällä on toinen ulospääsy", hän sanoi.

Hiivimme tunneliin niin hiljaa kuin pystyimme. Olimme jo melkein ulkona, kun satuin potkaisemaan pikkukiveä. Se osui seinään ja päästi äänen. Joka tunnelissa voimistui ainakin tuhat kertaiseksi. Kuurokin olisi kuullut sen. "Tuolla on jotain. Nopeesti sinne. Voimme saada sen kiinni!" Meidät oli kuultu. Juoksimme Ericin kanssa henkemme edestä.

Pääsimme ulos tunnelista. Edessämme oli vain metsää. Jatkoimme juoksemista. Emme enään kuulleet takaamme ääniä. He jäävät jälkeen.. Juoksimme syvemmälle metsään. Juoksemista tuli vaikeampaa, oli paljon kiviä ja juuria. Juuret olivat juuri sellaisia joihin ei voinut olla kompastumatta. Joten kompastui. Satutin nilkkani tosi kipeästi. En voisi enää juosta. He löytäisivät meidät ennen pitkään. "Mua pelottaa", kuiskasin Ericille. "Älä pelkää, pysyn rinnallasi, en jätä sinua", hän kuiskasi takas. Istuimme siinä paikkallamme ikuisuuksia, hiljaa ja liikahtamatta.

Juuri kun olimme nousseet lähteäksemme, kuulimme takaamme ääniä. Jähmetyimme paikoillemme. Tarrauduin Ericiin kiinni. Kuulimme askelia, ne tulivat koko ajan lähemmäs. Pian näimmekin tutut kasvot. Mari, Katja, Nina ja Anu. ”Kukas se täällä on? Siinä hän on Oona ja meidän pikku demoni, Eric”, Nina kiusoitteli. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Anu sanoi hymyillen: ”En tajunnut sinunkin olevan heidän kaltainen. Olen pahoillani, että joudun tappamaan teidät molemmat. Totta puhen, en ikinä oikein tykännyt sinusta Oona. Ja sinä Eric, meistä olisi voinut tulla jotain, mutta sinä menit tyrimään kaiken. Nyt ennen kuin aurinko nousee, ajattelin tuhota teidät molemmat” Sen sanottuaan hän viittoi muita tulemaan lähemmäksi.

En voinut uskoa sitä. Minut oli petetty. Minun ystäväni! Miksi he? Katsoin Katjaa, entistä bestistäni, silmiin ja huomasin niissä kyyneliä. Miksi Katja tekee tämän? Hän voisi vielä lähteä. Ei hänen tarvitsisi tehdä tätä.

Huomasin Ericin puristavan minua tiukemmin itseään vasten. Hänen kasvonsa olivat totiset ja silmänsä kylmät, kun hän katseli lähestyvää tyttöporukkaa. Seisoimme siinä paikoillaan, odotamassa koko ajan lähestyvää kuolemaa.

Pian he olivat jo niin lähellä, että haistoin Anun hajuveden. Sitten he pysähtyivät. ”Lupaan sen olevan nopea” , Anu sanoi ja survaisi vaarnaan sydämeeni.

Se oli kipua, jonkalaista ole voinut kuvitellakkaan. Sanotaan, että kuolleessaan elämäsi vilisee silmiesi editse, minulle niin ei käynyt. Silmäni sulkeutuivat vähitellen. Ehdin nähdä Ericin kumartuvan puoleeni ja painavan huulensa huuliani vasten ja sitten kaatuvan kuolleena maahan. Pian minäkin kaaduin. Sitten kaikki pimeni...

Nyt kommetoi

Mikä oli hyvää tarinassa?

Entä huonoa?

Arvasitko loppuratkaisun?

Aiotko lukea seuraavaa tarinaani?

Teidän iloksenne ilmoitan, ettei tämä olekkaan viimeinen osa. Vielä tulee siis yksi osa. Nyt teidän suruksenne ilmoitan Nöpösten suvun päättyneen, lukekaa lisää nöpösten sivuilla. 

Seisoin yksin puuvaarna kädessäni. Olin hautausmaalla. Ympärilläni oli vain metsää ja yksi ikivanha katakombi. Kukaan ei ollut käynyt siellä moneen sataan vuoteen. Mutta nyt näiden vuosien jälkeen katakombin ovi oli raollaan. En tiennut mitä ajatella. Läpsäsin itseäni. Auts! Olin hereillä. Mitä jos se olisi takoituksella auki? Mitä jos minun kuuluisi mennä sinne? Entä jos olenkin vain pelinappula jonkun lautapelissä.

Tuuli havisuttaa puita. Minulla on kylmä. Missä kaverini viipyvät? He ovat jo yli puoli tuntia myöhässä. Mitä he juonivat? He olivat niin, erilaisia. Niin siinä se! Miksen aiemmin tajunnut? Heidän kanssa lähdin yökerhoon, he tiesivät mitä kautta menin kotiin. Nyt he kutsuivat minut tänne, varmistamaan, että minusta tulee heidän kaltainen. Ei, jos tapan heidät ensin. Kuka se on heistä? Veikkaan Anua. Missä hän piileksii? Vaihtoehtoja on monia. Liian monia.. Liian vähän aikaa.. Ei, en pysty tähän. Joudun olemaan loppuikäni hirviö.

Muutama kyynel vierähtää pitkin poskeeni.Otin taskustani peilin. Katsoin itseäni peilistä ehkä viimeistä kertaa. Jokin rapisi. Peilini putosi maahan ja hajosi. Se oli hauras. Ihan niinkuin elämä. Puristin tiukemmin puuvaarnaani. Käännyin katsomaan suuntaa josta ääni kuului. En nähnyt mitään. Sitten yhtäkkiä läheisestä pensaasta lähti lentoon pieni lintu. Tuo pieni lintu oli pelästyttänyt minut melkein kuoliaaksi. Katsoin taivaalle. Siellä se kuu paistoi kirkkaana ja niin viattomana, tietämättään mitä on tuleva tekemään minulle jos epäonnistun. Vielä vähän aikaa sitten olin tavallinen koulutyttö tavallisessa koulussa. Nyt olen.. en oikeastaan tiedä mikä minä olen, mutta sen tiedän että minä voin olla pian taas tuo tyttö, joka minä olin ennen. Niin viaton, niin tietämätön.

Katsahdin kelloani. Viisarit liikkuivat. Ne näyttivät puolta kahtatoista. Aikaa ei ollut paljoa. Katsahdin ympärilleni. Ei ketään. Silmäni pysähtyivät katakombin avoimeen oviaukkoon. Pitäisikö minun mennä? Eihän siitä haittaa olisi jos vain vähän vilkaisisin. Aloin kävelemään kohti ovea. Jalkani liikkuivat kuin omasta tahdostaan. Halusinko mennä sisään? Uskaltaisinko? Ojensin käteni. Ovi oli kylmä. Oven takana oli portaat alas. Oli niin pimeää, etten nähnyt mihin ne johtivat. Rohkea rokan syö, niin hän se sanonta kuuluu. En ole varma haluanko syödä sitä rokkaa. Otin itseäni niskasta kiinni, ja päätin syödä sen rokan.

Otin askeleen alaspäin. Askeleeni kaikui tunnelissa. Pelkäsin, että se joku siellä alhaalla kuulisi minut. Otin seuraavan askeleen paljon edellistä varovaisemmin. Jatkoin matkaa alaspäin aina vaan varovaisemmin.

Pian näin rappuset takanani ja edssäni näin haudan. Veikkasin sen olevan uhrini lepopaikka. Hauta oli koristeltu kuvilla enkeleistä ja demoneista taistelemassa toistensa kanssa. Kuva oli hyvin todenmukainen, pystyin kuvittelemaan itseni keskelle tuota taistelua.

Käänsin katseeni pois. En pelosta vaan kuulin jotain. Tasaista hengityistä. Sydämen lyöntejä. Otin puuvarnasta peremman otteen ja kohotin käteni valmiina iskemään. Toinen käteni oli jo avaamassa haudan kantta, kunnes muistin mitä se oli sanonut minulle unissani. ”Et pysty surmaamaan minua. Olet liian heikko” Mitä jos hän on oikeassa? Päätin todistaa, että hän on väärässä. Tönäisin arkun kantta. Se mitä minä näin, sai minun sydämeni jättämään yhden lyönnin väliin.

Mitä mieltä olitte tokavikasta luvusta?

Mitä Oona  näki?
Mitä Oonan ystävät juonivat?
Liittyykö naapunmies enään tarinaan?

Kommentoikaa!

Sain tännekkin vihdoinkin jatkoa. Ilmoitan nyt, että tämä on toiseksi viimeinen luku. Siis toiseksi viimeinen osa. En jätä kirjoittamistani tähän vaan niinkuin jo aiemmin sanoin, aloitan uuden tarinan. Nyt päästän teijät lukemaan. Hyviä lukuhetkiä!

    Aamulla en jaksanut millään herätä kellon soittoon. Kouluun ei huvittanut lähteä. Ei, ei nyt kun aikaa oli vain yksi vuorokausi. "Oona! Nouse nyt ylös ja tule syömään jotain ennen koulun alkua!" , äitini siellä huusi. Ainiin äitini. En voisi lintsata koulusta. Äitini tappaisi minut. Paitsi, että olen jo melki kuollut. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan siitä missä uhrini voisi olla. Päätin tehdä niin kuin äitini sanoi ja menin aamupalalle, jonka jälkeen lähdin vastahakoisesti kouluun.
    Koulussa ei tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa. Samat tylsät opet, samat luokkatoverit ja samaa pahaa ruokaa. Koulun jälkeen kokoonnuimme porukan kanssa taas koulun taakse. Heti aluksi kerroin heille, että Eric ei tule tälläkään kerralla, koska hän on Alpeilla. Sen sanottuani huomasin muiden tyttöjen vaihtavan salaperäisiä katseita. Katselin heitä kummastuneen näköisenä. He huomasivat katseeni ja alkoivat puhua uusimmista juoruista. Tämä jäi kummastuttamaan minua. Päätin kysyä sitä myöhemmin Katjalta.
    Kello alkoi olla jo paljon. Käännyin lähteäkseni, mutta ennen kuin ehdin ottaa askeltakaan kuulin jonkun sanovan nimeni. Käänsin päätäni nähdäkseni kuka puhui. Se oli Anu, meidän porukan "pomo". "Olemme tässä tyttöjen kesken päättäneet kutsua sinut meidän.. ööh... pikku kerhoomme. Tämän kerhon tavoitteena on tehä maailmasta parempi paikka elää. Joten jos kiinnostaa niin tavataan vaikka tässä lähellä olevalla hautausmaalla. Nähään siellä sitten tänä iltana." Sen sanottuaan hän kääntyi ja lähti kävelemään pois päin minusta, muut tytöt perässään. Tänä iltana? Hautausmaalla? Mitä? Miksi? Monia kysymyksiä pyöri päässäni etsien vastausta. Vähän päästä ne pysähtyivät ja kertoivat minulle sen, mikä oli ollut koko ajan nenäni edessä. Tiesin tasan tarkalleen mitä minun pitäisi tehdä. Juoksin kotiini valmistautumaan tulevaan iltaan. Sen illan jälkeen mikään ei ole enään ennallaan. Kaikki tulee muuttumaan. En ole varma haluanko sitä. Mutta sen tiedän, että minun pitää tehdä jotain, jotta niin kävisi. Monimutkaista. Käänsin selkäni menneelle ja avasin kotioveni. Se oli alkanut. Enään en voinut kääntyä takaisin.

Toivon, että piditte. Muistakaa kommentoida. Käykää kattoon, Nöpösillekkin on tullut uus osa.

Tein tänne uuden luvun ihan koulujen alun kunniaksi =) Nöpösillekkin tuli uus osa. Tämä tarinaa lähenee loppuaan, mutta lupaan tehä tämän jälkeen uuden tarinan. Aihe minulla on jo mielessä, mutta sopivaa sivupohjaa en ole löytänyt. Jos löydätte jostain sivupohjan jossa esiintyy vanha talo, niin antakaa minun tietää. Nyt siihen osaan ->

    "Eric!" "Mitä?" Katsoin hetken Erikiä ja kysyin sitten: "Mitä sinä täällä teet?" "Tulin kysymään läksyjä ja lähden huomenna perheeni kaa lomailemaan Alpeille. Joten.. Tulin sanomaan hyvästit" Eric kertoi. Hieman hämmentyneenä kerroin mitä tuli läksyksi. Sitten kuulin äitini huutavan minua syömään. "Minä.. Minun pitää mennä nyt syömään. Et moikka." "Ok. Nähään" Eric vastasi. Käännyin lähteäkseni, mutta sitten muistin puvaarnani. Onneksi löysin sen nopeasti. Sitten juoksin takaisin kotiin.
    Äiti oli kotona vihaisena vastassa. "Mihin sinä nyt noin ryntäsit? Katso nyt noita sinun vaatteitasi! Kenelle sinä juttelit? Olenhan sanonut monta kertaa ettein viaraille ihmisille saa puhua! Ja sitten viä.." Äiti saarnasi. En kuunnellut enempää vaan menin syömään, jo jäähtynyttä, ruokaa.
    Syötyäni menin kuuman vaahtokylpyyn. Kylvyssä mietin mitä juuri oli tapahtunut. Olin törmännyt naapurin mieheen. Taas! Hän vainoo minua. Hän varmaan odottaa täysikuuta ja sitä kun minusta tulee vampyyri. EI! En halua olla vampyyri, jos se tarkoittaa että joudun viettämään lopun elämäni Hänen kanssaan. Joku, luultavasti äitini, koputtaa oveeni ja huutaa: "Olet ollut siellä jo yli tunnin! Tule pois sieltä ennen kuin muutut rusinaksi! Et ole ainoa joka haluaa käyttää vessaa!" Nousen pois ammeesta ja pukeudun. Suuntaan askeleeni seuraavaksi olohuoneeseen.
    Olohuoneessa mietin koska täysikuu nousee taivaalle. Siihen on vielä paljon aikaa, eikun.. En ole varma joten tarkastan lehdestä. Lehdessä on heti etusivulla uutinen joka kertoo näin:

Kuun kierrossa jotain häikkää!
Astrologit ovat huomanneet muutoksen kuun liikkeissä. Aivan kuin sen kierrokset nopeutuneet. Astologit sanovat, että tämä on vain väliaikaista. Tämä ei vaikuta paljoa meidän elämäämme. Se vain aikaistaa täysikuun näkymistä eli täysikuuta saadaan ihailla jo ylihuomenna...

    Teksi olisi jatkunut vielä astrologien haastatteluilla. Olin lukenut jo tarpeeksi. Ylihuomenna! En ole vielä valmis. Minä.. Olenhan. Minulla on vaarna ja tiedän kuka on uhrini. Yksi ongelma vain on vielä selvittämättä. Mistä löydän uhrini? Tuskin löydän hänet hänen asunnostaan. Hän tarvitsee arkkunsa. Päätin jatkaa miettimistä seuraavana päivänä. Olin hirveän väsynyt. Heti kun sain pääni tyynyyni, nukahdin.
    Hahhahhaa! Et ikinä löydä minua. Ja jos löytäisit, et pystyisi tappamaan minua. Sinä olet liian heikko. Voit vielä muuttaa suunnitelmaasi ja elää minun kanssani IKUISESTI! Silloin saisimme olla ikuisesti yhdessä. Vain sinä ja minä. Ei ketään muuta. Nähdään viimeistään ylihuomenna.

Sitten kommentoimaan ->

Tässäpä jatkoa! Tää on tälläne pika osa. Lupaan että seuraavassa osassa tapahtuu sitten enemmän =) Nöpösiinkin tuli juuri uus luku. Toinenkin luku tulee sinne piakkoin. Tähänkin jatkoa tulee, mutta ei nyt niin kovin pian, koska koulutkin alkaa (20 päivää O.o) Mutta nyt lukemaan ->

    Katsoin silmästä silmään äitiäni, jolla oli puuvaarnani kädessä. Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, äitini oli jo aloittanut. "Mitä tämä tarkoittaa? Olen vain ollut kuukauden poissa ja talo on jo kuin pommin jäljiltä. Tämän siitä saa kun jättää teinitytön yksin kotiin. Ja sitten vielä tämä." Hän sanoi heristäen puuvaarnaani. Sitten hän alkoi saarnata keppien tuomisesta kotiin ja joistakin velvollisuuksista. Suljin korvani kaikelta siltä ja aloin ajattelemaan miten tämä muuttaisi minun suunnitelmaa. Miten kertoisin tämän äidille ja kertoisinko edes? Ei, en aio kertoa. Hän ei ymmärtäisi. Hän vain väittäisi, että minulla on vilkas mielikuvitus. Nyökyttelin samalla kun hiivin kohti huonettani. Ei äitini sitä huomaisi, koska on niin keskittynyt lempipuuhaansa.
    Kun pääsin oveni luo, livahdin nopeasti siitä sisään ja suljin oven. Oven takaa kuului vielä äidin saarna. Hyvällä tuurilla voi kestää jopa puoli tuntia ennen kuin äitini huomaa, että olen poissa. Istahdin sängylleni ja ajatukseni palasivat taas naapurin mieheen. Miksi juuri minä? Hänen täytyin tietää silloin minne olin menossa, kun lähdin kaverieni kaa juhlimaan. Mistä hän sai tietää? Täysikuukin lähestyy kokoajan. Tämä on aivan liian vaikeaa! En kestä enään kauaa. Millaistakohan olisi tulla vampyyriksi? Vaeltaa tyhjillä kaduilla etsien seuraavaa uhria. Lennellä taivaalla ja nauttia kuun loisteesta. Ei, en minä sitä halua. (Oona) Olla vapaa ja tehdä mitä haluaa, eikä kukaan määrää. (Oona) Ei, voin minä ihmisenäkin olla vapaa. (Oona) Arggh. En halua olla yön vaeltaja! Haluan olla ihminen. Eikun.. (OONA)
    Avaan silmäni ja huomaan äitini kasvot. Hieron silmiäni ja kysyin. "Mi-mitä tapahtui?" "Sinä taisit nukahtaa. Tule nyt syömään. Ruoka on pöydässä. Ja hetin sen keppisi ikkusta pihalle." Voi ei! Ei, ei, ei. Ei voi olla totta! Ei tämä voi tapahtua minulle. Nousin sängystäni ja juoksin ovelle ja siitä pihalle. Äitini huusi perääni jotain. En välittänut, juoksin vain. Pakko löytää se vaarna! Se on ainoa toivoni. Aurinkokin on jo laskenut, nyt on kiire. 
    Käännyin kulman taakse ja oli tormätä naapurin mieheen. Naapurin mies! Ja hänellä on kädessään minun vaarnani. Hän taisi huomata katseeni, koska kysyi: "Onko tämä sinun?" Seisoin hetken paikallani, sitten päätin mitä teen. Otin vaarnan käteeni ja lähdin juoksemaan kohti kotiani. Pelkäsin, että hän lähtisi perääni. En katsonut pimeässä jalkoihini, ja se kostautui. Kaaduin kipeästi asfaltille. Silloin kuulin takaani miehen äänen kysyvän: "Kävikö pahasti? Tarvitko apua?" Käänsin hitaasti päätäni nähdäkseni kuka puhui.

Kommentoimaan nyt!

Pari kysymystä tästä luvusta:

1. Kuka puhui?

2. Mitä Oona päättää? Ihminen vai vampyyri?

Tein uuden tarinan. Se on tällä kertää Sims aiheinen. Älkää pelätkö, ei tää tarina mihänkään katoa. Kirjoitan tätä niin usein kun pystyn, mutta kun joskus ei inspiraatiota tule niin pystyn käyttää sen ajan hyödyksi kirjoittamalla toista tarinaani. Linkin sinne löydät tuolta sivusta nimellä Nöpösen suku. Kommentoikaa sit sinne jos luette sitä.

Ps. Tähän tulee jatkoa ens kuussa.
Pss. Nöpösen sukuun kans.

Psss. Yhteiseen Kohtaloon eka =D

Taas tulee jatkoa. Tää tulee hieman odotettua aikasemmin. Mutta toivottavasti tykkäätte.

    Kuka idiootti on keksinyt että koulu alkaa aikaisin aamulla? Hieroin silmiäni ja nousin istumaan. Voiko olla enään väsyneempi? Mietin viimeöistä painajaistani. Nyt ainakin tiesin mitä hän minusta haluaa. Kuka hän on? Miksi minä? Nämä ajatukset pyörivät päässäni etsien vastausta. Menin viileään suihkuun (Se on ollut rikki jo siitä asti kun isäni kuoli. Äiti ei halua että se korjataan, koska se on ainoa asia muistuttaa isästäni. Isäni rikkoi sen vikana päivänään.)  ja sen jälkeen syömään aamupalaa.
    Otin kupin kahvia, jota hörpiessäni ajatukseni palasivat taas painajaiseen. Onko joku tuttuni ollut viimeaikoina kummallinen. Hmm... Ei.. Eikun joo. Naapurin mies. Hän oli rappukäytävässä aikaisin aamulla, kun tulin yökerhosta. Ja sit viä se hänen toteamus  "Oletko kunnossa? Näytät sairaalta."  Mitä hän oikein tarkoitti? Entä se keppi? Se löytyi niin helposti. Oliko hänellä jotain tekemistä sen kanssa? Muistelen olinko nähnyt silloin jotain epäilyttävää. Hmm.. Haa.. Siinäpä se.
Olin huomannut silloin talon nurkalla liikettä. Se oli hän!  En ole nähnyt häntä päivänvalossa pitkään aikaan. Miksi hän haluaisi minusta hänen kaltaisensa? Ei kai vaan... Ei, ei se voi olla niin. Hän on niiin vanha ja ryppyinen ja ja.. Yök!
    Heräsin mietteistäni siihen kun mukini tyhjeni. Katsoin kelloa. Se oli jo 8.48. Koulu alkaa klo 9.00. Matkaan menee minulta yleensä 20 minuuttia. Minulla oli aikaa vain 12 eikun 11 minuuttia aikaa ehtiä kouluun, enkä ole vielä edes pukenut päälleni. Kiirehdin pukemaan. Puin nopeasti lähimmät vaatteet päälleni. Paitaani ottaessa puupalikka putosi maahan. Ei ollut aikaa nostaa sitä takas. Reppu selkään ja menoks.
    Juoksin, kompastelin ja hypin matkallani kouluun. En ehtinyt kuitenkaan kouluun. Haahuilin koulun sisällä etsien luokkaani. Mitäköhän meillä nyt oli? Liikuntaa vai olikohan se sittenkin matematiikkaa? Uskon että se oli tuo jälkimmäinen. Juoksin matikan luokan eteen ja katsoin kellooni. Viis yli. En myöhästynyt paljoa.
    Koputin oveen ja odotin. Pian opettaja tuli avaamaan oven. Menin nopeasti paikalleni Katjan viereen. Luokan edessä opettaja aloitti saarnansa myöhästymisestä. Katja katsoi minua nauruaan pidätellen. "Mikä noin naurattaa? Ihan kuin olisin tullut kouluun pyjama päällä", kysyin Katjalta. Katja ei vastannut mitään. Katsoin ympärilleni ja huomasin kaikkien katsovan minua virne kasvoillaan. Ei kouluun myöhässä tuleminen oo mikään iso asia. "Miksi kaikki tuijottaa mua?" kysyin taas Katjalta. Katja alkoi virnistellä entistä enemmän ja sanoin: "Sulla tais olla tosi kiire kouluun? Et tainnut kattoo mitä puit päällesi." Mietin mitä olin pukenut päälleni, mutta en muistanut mitään. Katsoin hitaasti vaatteitani. Silmäni suureni varmaan lautasen kokoisiksi. Päälläni minulla oli minun vaaleanpunainen teletappi pyjama. Apua! "Mitä minä nyt teen? Tää on ihan hirveen noloo", sihahdin Katjalle. "Meillähän on tänään liikkaa. Voit olla liikunta vaatteillasi." Huokaisin helpotuksesta. Katja tiesi aina mitä tehdä.
    Loppu päivä sujui ongelmitta. Koulun jälkeen meillä (minulla ja kavereillani ) oli tapana kokoontua koulun taakse juttelemaan. Kaikki muut tulivat paitsi Eric. Kun kysyin tietääkö kukaan missä hän on, Anu sanoi Ericin voineen huonosti yökerhossa johtuen luultavasti juomistaan drinkkien määrästä. Juttelimme pyjama kohtauksestani joka sai hyvät naurut. Sitten kaikkien piti jo mennä kotiin. Minäkin lähdin kävelemään kotiini.
    Koti oven luona pysähdyin. Sisältä kuului ääniä! Kukakohan siellä on? Oliskohan se se naapurin mies? Avasin oven ja ryntäsin sisään. Pysähdyin kuin seinään kun huomasin kuka siellä oli. Hän oli viimeinen jonka olisin kuvitellut olevan kotonani.

No mitä piditte?

Kuka siellä on?
Muista kommentoida.

Tässäpä jatkoa pitkästä aikaa!

Muistakaa kommentioda Kommentoikaa!

Päätin heti aloittaa sopivan puunpalan etsinnän. Sen pitäisi olla paksu ja helposti veisteltävä. Etsinnästä tulisi haastava. Metsästä sellainen voisi löytyä muutaman tunnin etsinnän jälkeen. Puin nopeasti päälleni ja menin meikkaamaan ( pitäähän metsässäkin näyttää hyvältä, eihän sitä voi ikinä tietää jos siellä on älyllistä elämää).
    Lopulta olin valmis lähtemään. Aurinko paistoi korkealla ja lämmitti ihanasti. Kesästä tulisi lämmin. Tämä voisi olla viimeisiä päiviä, kun voisin nauttia auringosta. Kun tulin metsän laitaan, huomasin, ettei sinne paistanut aurinko. Astuin metsään ja mietin, että tältä se tulevaisuudessakin tulee tuntumaan, jos myöhästyisin. Tämä ajatus sain vipinää kinttuihini. Aloin etsiä puunpalaa kauheella kiireellä. Sopivaa ei meinannut löytyä millään. Kaikki oli joko liian isoja, pieniä tai liian ohuita.
    Aurinko alkoi jo laskea, vaikka en sitä nähnyt, osasin aavistaa sen ilman kylmenemisestä. Minulla oli ihan kauhea nälkä en ollut syönyt koko päivänä mitään. Päätin lähteä kotiin ja tulla huomenna uudestaan. Olin vähän allapäin, koska tämä päivä oli mennyt melkein hukkaan. Kävellessäni potkin mukaani tullutta kepin palaa. Mietin miten elämäni oli muuttunut. Eilen en uskonut vampyyreihin, mutta nyt olen pian itsekkin sellainen. Tulin rappukäytävän luo ja aloin kävellä portaita, kunnes muistin kepin jota olin potkinut. Se oli juuri täydellinen. (Se löytyi liian helposti. Tähän on koira haudattuna) Otin kepin käteeni ja melkein juoksin kotiin.
    Kotona tein itselleni nopesti ruokaa ja söin sen melkein hotkien. Ruuan jälkeen hain puukon, jonka olin saanut isoisältäni lahjaksi ja aloin veistää puunpalaa hitaasti mutta tarkasti. En halunnut epäonnistua tässä. Tämä oli ainoa mahdollisuus saada puuvaarna. Ahersin puupalikan kanssa vähän yli puoleen yöhön. Sain sen valmiiksi ja piilotin sen vaatekaappiin, jotta kukaan ei näkisi sitä. Menin nukkumaan rättiväsyneenä, mutta iloisena. Enään vain tarvitsisi löytää se vampyyri.
    Yöllä näin kummallista unta. Siinä olin tulossa kotiin yökerhosta ja kuljin metsän läpi. Sitten joku alkoi ajaa minua takaa, niin kuin eilenkin. Mutta tällä kertaa kukaan ei purrut minua. Tällä kertaa se puhui minulle. Hän puhui minun äänelläni. Luovu yrityksestäsi murhata minut. Et tule onnistumaan. Ole samanlainen kuin minä. Jaa tämä minun kanssani. Et pysty murhaamaan minua. Olet liian heikko. Liity minuun tai kuole. Minua et tapa. Liity minuun. Liity... LIITY..
    Heräsin siihen, kun tajusin huutavani ei. Onneksi kukaan ei kuullut. Isäni on kuollut ja äitini on työmatkalla Intiassa. Hän viipuu siellä vielä kolme kuukautta. Kun olin saanut hengitykseni tasattua jatkoin uniani. Päässäni soi edelleen liity. Nukuin lopun yön levotonta unta. Olin melkein hereillä, kun herätyskello soi aamulla.

Seuraava osa tulee ehkä ens kuun lopussa tai aikasemmin. Mut nyt kommentoi!

Sain vihdoinkin tokan luvun valmiiks. Tää luku voi vaikuttaa aika tylsältä, mutta se on tärkee tarinan kannalta. Kommentteja pitää muistaa sit kans tonne alas kirjoittaa

    Heräsin kovalta ja muhkuraiselta sängyltä. Päähäni koski. Avasin hitaasti silmäni. Katselin ympärilleni. Tämä huone oli tosi erikoinen. Näyttää kun olisin metsässä. Hieraisin nopeasti silmiäni ja katsoin uudestaan. Minä olin metsässä. Sitten muistin mitä oli tapahtunut. Kokeilin varovasti kaulaani. Se oli verestä tahmea. Nousin istumaan. Huomasin olevani lähellä kotiani, mutta silti piilossa muiden katseilta. Kello oli varmaan jossain aamu kuuden paikkeilla. Aurinko nousi kauniina taivaanrannassa. Lähdin kävelemään kotia kohti, ihmetellen samalla, mitä se joka minua satutti, oli minusta halunnut.
    Kaikki vastaantulijat katsoivat minua pitkään. Arvelin sen johtuvan kaulassani olevasta haavasta. Kävelin ripeästi kerrostalon rappukäytävään ja sieltä rappuset ylös. Törmäsin matkalla minun naapuriin joka tokaisi minulle: "Oletko kunnossa? Näytät sairaalta." Hymyilin ja jatkoi matkaa. Tultuani kotioveni luo. Jäin miettimään naapurini kommentttia. Tottakai näytän sairaalta kun olen maannut maassa ja kaulassani on verta vuotanut haava. Avasin oven ja menin sisälle. Sisällä päätin käydä heti suihkussa ja vaihtaa vaatteet. Ja tietysti syödä jotain. Ihan kauhee nälkä.
    No, käytyäni suihkussa ja kuljettuani peilin ohi, huomasin jotain outoa omassa peilikuvassa. Tuijotin peilikuvaani sanattomana. Kaulassani oli kaksi pientä reikää. Niin kuin.... Jokin olisi puraissut minua. Pakokauhu valtasi minut. Kaivelin heti aivoistani kaiken mitä tiesin vampyyreistä. Huomasin, ettein tiennyt oikeestaan mitään. Päätin mennä heti katsomaan olisiko minulla kirjaa, joka kertoisi jotain niistä epäkuolleista hirviöistä. Löysinkin pienen etsinnän jälkeen kirjan nimeltä "Kaikki Vampyyreistä" . Selasin kirjaa kunnes vastaan tuli jotain josta voisi olla hyötyä. Se sivu oli koristeltu mustilla liljoilla, joten se erottui joukosta. Siinä luki näin:

Miten vampyyriksi tullaan?
Vampyyriksi tuleminen on ihan yksinkertaista.
Ensiksi sinua pitää purra täysikuun alla.
Ja heti seuraavan täysikuun aikana sinusta tulee vampyyri, ellei sinua purrutta ole tapettu. Vampyyri voidaan tappaa vain puisella vaarnalla.
Mistä tunnistaa vampyyrin?
Vampyyrilla on yleensä täysin valkoinen iho. Vampyyri ei voi ruskettua. Eikä vampyyri ei näe kuvaansa peilistä.
Vampyyrillä on kaksi terävää torahammasta, joilla hän sitten imee viattomien ihmisten verta.
Vampyyri voi myös muuttaa itsensä lepakoksi, joten varo niitäkin.
Vampyyrit eivät voi lentää veden yli eikä ne voi mennä kirkkoon, koska siellä on niin paljon ristiä. Vampyyrit eivät voi ohittaa ristiä.
He eivät voi mennä mihinkään taloon kutsumatta, joten varo ketä kutsut kotiisi.
Vampyyrien silmät ovat joko mustat tai verenpunaiset, riippuen hänen juomastaan veren määrästä.
Vampyyri tykkää pitää mustaa liljaa lähellä sydäntään, koska se hillitsee hänen verenjanoa ihmisten läheisyydessä.
Vampyyrit tykkäävät pukeutua mustaan ja jos ovat liikkeellä päiväsaikaan, joutuvat käyttään tosi tummia aurinko laseja ja päivänvarjoa. Pidä silmällä tälläisiä ihmisiä. Jos huomaat jotain outoa jossain ihmisessä, ilmoitathan heti kirkonväelle.
Miten suojautua näiltä verenimiöiltä?
Vampyyrit eivät pääse taloosi jos sinulla on talossasi jotain näistä: Krusifiksejä, villiruusuja, vihkivettä tai paksuja valkosipuliköynnöksiä.
Jos kohtaat joskus sellaisen niin et ole turvassa, ellei sinulla ole mukana jotain terävää esinettä ja ellei lähellä ole kuollutta miestä. Sillä jos kastat terävän esineen kuolleen miehen vereen, voit tehdä haavan vampyyriin.
Muuta tietämisen arvoista:
Vampyyrin pitää aina nukkua arkussaan, koska muuten hän voi vahingossa saada auringon valoa ja palaa tuhkaksi.
Vampyyri osaa liikkua äänettömästi, joten vahdi selustaasi.
Vampyyri käyttää ruokanaan eläimiä. Vampyyri imee uhrinsa verettömäksi, jos hän ei halua tämän muuttuvan samanlaiseksi kuin hän.

    Sivu loppu siihen. Mietin hetken, mitä olin juuri lukenut. Eli minulla oli aikaa vain seuraavaan täysikuuhun, joka oli kuukauden päästä. Joku halus minut tarkoituksella vampyyriksi, koska ei ollut imenyt minua kuiviin.  Ja se musta lilja oli jotenkin tuttu. Olin nähnyt sen aikasemminkin. En vain muista missä. Mutta minulla oli nyt kiire jotta en muuttuisi hirviöksi. Minun pitäisi hankki puuvaarna ja sitten minun pitäisi keksiä kuka minua puri. Huono puoli tässä on se, että huomenna on maanantai ja koulut alkaa.

Seuraava luku tulee kun sen ehdin kirjoittaa. (Krusifiksi  on ristiinnaulittua Kristusta esittävä kuva tai veistos, jos joku ihmettelee)

Toivotan tässä välissä hyvää kesää! Jatkoo on tulossa pian!